Ääni- ja mykkäelokuvan välissä (ja sivujuoni 5.2.)

Vanhojen kotimaisten elokuvien lähettäminen on Ylelle edukasta, mutta myös katsojalle mielekästä, sillä tänä syksynä on jo nähty hieman harvinaisempiakin teoksia, muun muassa Roland af Hällströmin tuotantoa – toki näytösajat ovat hieman hankalia. 

Roland af Hällströmin ohjaama elokuva Paimen, piika ja emäntä (1938) ei pidä nykykatsojaa otteessaan niinkään vauhdikkailla juonenkäänteillä tai värikkäillä henkilöhahmoilla kuin audiovisuaalisella kerronnalla. Sen adaptaatioprosessi on mielenkiintoinen, sillä elokuva ei nimestään huolimatta perustu vahvimmin Auni Nuolivaaran maalaistrilogian ensimmäiseen samannimiseen romaaniin (1936), vaan ennen kaikkea trilogian toiseen osaan, Isäntä ja emäntä (1937).

Onnelisesti päättyvän tragedian tarina on klassinen: maalaislesken ja tämän poikien oikeuksia sortaa rikas kylän mies ottaen haltuunsa tilan, vaikka osa pojista on jo täysi-ikäisiä ja siten oikeutettuja isänsä perintöön. Henkilöhahmot mukailevat tarinan luonnetta, sillä pojat edustavat kolmea stereotypiaa ahneesta ja tyhmästä esikoisesta (näytt. Hemmo Airamo), oikeamielisestä veljestä (näytt. Kaarlo Kytö) sekä apua kaipaavasta kuopuksesta (näytt. Juhani Turunen), joka vain vahvistaa keskimmäisen veljen urhoollista kuvaa. Ikään kuin nimikkoroolina olevan Katri-piian (näytt. Martta Kontula) rooli on ruman ankanpoikasen tapainen moraliteettiosa, jonka vastaparina nähdään muun muassa ilkeä ja hieman tyhmähkö maalaisleskiemäntä, poikien äiti, joka on usein aurinkoisen koomisia rooleja näytelleelle Elna Hellmanille harvinaisempi rooli.

Jäyhän näyttelijäohjauksen lopputulemana muodostunut jylhä dialogi ja arvosteluissakin kritiikkiä saanut replikointi ei ole kerronnan parasta antia, vaan muut kerronnalliset ratkaisut kiinnittävät katsojan huomion. Ohjaaja af Hällströmin tapa yhdistää kuva ja ekstradiegeettinen, tarinan ulkopuolinen, musiikki on kuin mykkäfilmin ja äänielokuvan välimaastosta. Äänielokuvahan oli jo toki lyönyt läpi Suomessakin 1920-luvun lopulla, ja ensimmäinen pitkä äänielokuvakin sai ensi-iltansa jo seitsemän vuotta ennen Paimen, piika ja emäntä -elokuvaa, mutta af Hällström on mykkäkauden kasvatteja ja teki kunniaa sille sisällyttämällä vailla puhetta olevia ja vain musiikkia sisältäviä jaksoja kyseiseen elokuvaansa. Äänityksen laadussa olisi voinut olla korjaamisen varaa, mutta yhtä kaikki musiikillinen mykkäkuvan ja dialogin vaihtelu tekee tästä elokuvasta mielenkiintoisen.

af Hällström, Roland (1938) Paimen, piika ja emäntä. Väinän Filmi.

Nuolivara, Auni (1936) Paimen, piika ja emäntä. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava.

Nuolivaara, Auni (1937) Isäntä ja emäntä. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava.