Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin

Yksi Siri Hustvedtin tunnetuimmista romaaneista sijoittuu New Yorkin taide-elämään. Se kertoo kahdesta perheestä, joiden elämät rinnastuvat toisiinsa. Bill on kulttimaineeseen yltävä taiteilija ja Leo taidehistorioitsija. Kirjallisuutta opettava Erica on naimisissa Leon kanssa, kun Bill puolestaan eroaa poikansa äidistä ja seurustelee maalaustensa mallin, Violetin, kanssa. 

Kaikki tämä liittyy peilaamiseen ja vaihdokkuuteen. Taide peilaa todellisuutta, miehet toisiaan, naiset toisiaan, perheet toisiaan. Perheiden elämät kulkevat samaa tahtia niin, että puhutaan jopa lapsien vaihdokkuudesta. Kun Leon ja Erican poika Matthew kuolee yllättäen, menettää Bill samalla otteen omasta pojastaan, Markista, vaikka se näkyy vasta vuosien päästä. Miehet, perheet, yrittävät tukea toisiaan menetysten hetkinä. Mark ei lopulta vaikuta Billin pojalta, vaan Matthew osoitti nuorena taipumusta taiteisiin. Mark alkaa jo nuorena valehdella uskottavasti vanhemmilleen ja tutustuu teini-ikäisenä kyseenalaiseen taiteilijapoikaan, Teddy Gilesiin, joka vie Markin mukanaan huumeiden ja väkivallan maailmaan. Markin elämän läheiset miehet toimivat nimiensä mukaan, sillä Bill joutuu maksamaan kalliin hinnan poikansa toimista ja Teddy on puolestaan nimennyt itsensä tahallisen pehmeäksi luodakseen kontrastia todelliseen minäänsä. Tällä taiteilijanuorukaisella on tarve olla kuuluisa, joten hän toistaa itseään raa'an väkivaltaisella taiteella, jolloin hänet voi nähdä Billin vastakohtana. Bill ammentaa puolestaan taidetta omasta elämästään: aavepoika, johon ei saa yhteyttä, laatikoihin sullotut vääristyneet sadut, maalaus Violetista, jossa katsoja ja tekijä voivat kokea vaihtavansa paikkoja, kuten Leo asian ilmaisi.

"Bill pakotti huomion katsoja ja maalauksen väliseen tilaan, johon kaiken maalaustaiteen todellinen toiminta keskittyy – kuvasta tulee kuva sillä hetkellä kuin se nähdään. Mutta tila jonka katsoja valtaa kuuluu myös taiteilijalle. Katsoja on maalarin asemassa ja katsoo omakuvaa, mutta se mitä hän näkee, ei ole sen mielen kuva, joka on signeerannut maalauksen oikean alakulman, vaan jonkun muun: naisen." (s. 36)

"Olen päätynyt siihen, että sulautuminen on avaintermi. Se on parempi kuin suggestio, joka on yksipuolinen. Se selittää sen mistä ihmiset harvemmin puhuvat, koska me pidämme itseämme erillisinä, sulkeutuneina yksilöinä jotka törmäilevät toisiinsa mutta pysyvät kiinni. Descartes oli väärässä. Ei se ole: Ajattelen, siis olen olemassa. Se on: Olen olemassa koska sinä olet. Se on Hegeliä – tai no, lyhyt versio Hegelistä." (s. 119)

Billin kuoleman jälkeen näin käykin, kun Leo tunnustaa rakkautensa leskeksi jääneeseen Violetiin. Leo oli viehättynyt aikoinaan myös Markin äidistä, epävakaasta Lucillesta, mutta päähenkilön elämä jää yksinäiseksi, sillä oma vaimokin, Erica, etääntyy Matthew'n kuoleman jälkeen, Lucille muuttaa pois samoin kuin Violetkin. Vähitellen näönkin kaikotessa Leo keskittyy taiteeseen, jonka tuntee, ja tekee ystävänsä Billin tuotannosta tutkimusta. Kaiken keskeyttää kuitenkin tämän romaanin kirjoittaminen, sillä minä-kertojana toimiva päähenkilö tahtoo kertoa ensin totuuden Billin elämästä tarinan muodossa ennen kuin voi jatkaa tutkimusteoksen tekemistä. Samalla hän tulee kirjoittaneensa itsensä päähenkilöksi teokseen, sillä kaikki kuvataan luonnollisesi hänen näkökulmastaan. 

Taidemaailmaan sijoittuva romaani on mielenkiintoinen: teoksia pyritään kuvailemaan tarkoin tekstuaalisesti, mutta jokainen lukija muodostaa niistä kuitenkin oman mielikuvansa. Teddyn ja Billin teokset asettuvat lähes väkisin vierekkäin vertailtaviksi, ja lopulta kirjailija on asettanut ne konkreettisesti vastakkain, kun Teddy päättää käyttää Billin maalaamaa Markin muotokuvaa osana omaa teostaan työntämällä mallinuken maalauksen läpi. Taidemaailma kohisee miettien, onko arvokas taideteos pilattu vai nouseeko Teddynkin teoksen arvo Billin teoksen ollessa osa sitä? Mikä lopulta on taidetta? Kaduilta löytyy kuolleita pieneläimiä, ja Teddyn sekä Markin tuntema poika katoaa. Yleisö kauhistelee, voiko Teddy olla kaiken takana ja pitää sitä taiteena. Teddyn mahdollinen motiivi toimia ja Markin kohtalo jäävät kiehtovasti auki, mutta Teddy on julistanut tahtovansa tehdä itsestään taidetta. Hän pukeutuu erilaisiin rooleihin ja keksii itselleen erilaisia taustoja luoden taiteilijaimagoa itselleen. Mitä on taiteilijuus ja taiteilijakuva? Kuka ne loi romaanin tapahtuma-aikana SoHossa? Taide ja ennen kaikkea henkilöhahmojen kohtalokkuus leikkaavat läpi romaanin, joka jakautuu kolmeen osaan. Aikaan ennen lapsia, jolloin Bill ja Leo tapasivat, perhe-elämän aikaan, joka päättyy Matthew'n kuolemaan ja Erican etääntymiseen, sekä Markin nuoruuden pyristelyihin. Suuntien muutokset piristävät romaania ja antavat uusia näkökulmia tapahtumien ja henkilöhahmojen tarkasteluun. Lopulta taidetta suuremmaksi nousevat elämät, jotka päättyvät yllättäen, erkaantuvat ja osittain loppuvat jo ennen kuolemaa. Kaikki, mitä voi rakastaa.

Hustvedt, Siri (2007/2009) Kaikki mitä rakastin. (What I Loved, 2003.) Suom. Rikman, Kristiina. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, Loisto-pokkarit. 11. p.

William Stoner

Vastoin kaikkia todennäköisyyksiä maanviljelijöiden poika päätyy opiskelemaan yliopistoon 1900-luvun alussa. Hän keskittyy opintoihin ja tekee maatöitä, jotta voisi pitää kortteerinsa erään maatalon yläkerrassa. Hänestä tulee kirjallisuuden jatko-opiskelija. Hänestä tulee yliopiston henkilökuntaa. Hän tapaa tytön. He menevät naimisiin. He saavat tyttären. Heidän elämänsä kulkee eteenpäin vääjäämätöntä kulkuaan. Stoner ei ole erinomainen opettaja, vaan pikemminkin tavanomainen. Hän kuitenkin pitää kiinni periaatteistaan, jotka kohdistuvat kuitenkin lähinnä muihin kuin häneen itseensä. Hän odottaa opiskelijoiltaan paljon, ja tekee itsekin kirjoitustyötä, mutta lopulta paljastuu, ettei hän ole odottanut elämältä mitään. Hän ei ole vaatinut itseltään mitään erityistä, vain vaeltanut läpi vuosien. Stonerin tarina kuvataan lähes ajopuuteorian mukaisesti, sillä vaikka hän tekee työtä opintojensa ja virkansa eteen, ei hänellä ole suunnitelmaa, ei odotuksia, ei vaatimuksia elämältään. Arkiset velvollisuudet tulevat hoidetuiksi tinkimättömästi. Mukavuusalueen ulkopuolelle ei poistuta, koska sitä ei ole.

Stonerin elämässä ei voi tapahtua mitään jännittävää. Sitten hän kohtaa opiskelijatyttä Katherinen, jonka kanssa koettu suhde, tai aviorikos, kuten sitä olisi voitu vielä tarinan tapahtuma-aikaan maailmasotien välillä nimittää, on epätodellinen. He unohtavat kaiken ympäröivästä maailmasta ja keskittyvät vain itseensä. Stonerin yllättänyt tunteen huuma näkyy hänen suhtautumisessa tyttäreensä, jonka kohtalosta hän ei nyt välitä, vaikka on tämän lapsuusaikana kokenut ajoittain välittävänsä. Stoner oli havainnoinut vuosien ajan, ettei hänen tyttärensä elämä ole onnellista – päinvastoin – ja antanut asian vain olla. Pettäminen loppuu omaan mahdottomuuteensa, muiden ihmisten olemassaoloon, yliopistotyön olemassaoloon. Useissa kertomuksissa tähän vaikuttaa perhe, avioliitto, mutta Stonerin vaimo ja kotielämä on onnistuttu kuvaamaan niin ankeaksi, kylmäksi ja lähes stereotypimaiksen epäonnistuneeksi, että lukija ei odotakaan sen vaikuttavan Stonerin ja Katherinen päätöksiin. Jotta lukija voisi tuntea tämän pettämissuhteen olevan jollakin tasolla oikein, kirjailijan on täytynytkin tehdä tällainen ratkaisu.

Sivuhenkilöt ovat tärkeitä Stonerin eteenpäin ajelehtivassa tarinassa, sillä he ovat voimia, jotka mahdollistavat tarinan muutokset, elämän suunnan muuttumiset. Archer Sloane saa nuoren opiskelijapojan keskittymään luonnontieteiden sijasta kirjallisuuteen ja toimii vanhuuden vuosina eräänlaisena peilinä Stonerille, Edith saa nuoren miehen ajattelemaan perhe-elämää, Grace antaa hänelle nimikkeen isä, Katherine rakastaa häntä ja saa Stonerin unohtamaan hetkeksi velvollisuutensa muita kohtaan. Henkilöhahmojen ja tapahtumien tavanomaisuus ovat osa tarinan viehätystä – kyseessä ei ole tavallinen tarina, jossa kirjailija on päätynyt kirjoittamaan kirjallisuudesta tai sitä tutkivasta hahmosta. Tosin kirjallisuuden ystävänä olisin luultavasti pitänyt siitäkin.

Pienieleisyydessään tarina on kiehtova. Stonerin hahmo ja elämän tapahtumat piirtyvät vähitellen, harmain sävyin, ja hahmo tuntuu sivuhenkilöltä omassa tarinassaan. Toiset henkilöhahmot kuvataan kuitenkin vielä hienovaraisemmin. Taitavasti kirjoitettu tarina vie lukijan mukanaan, mutta lukiessa kiinnittää tavallisesta poikkeaviinkin asioihin huomiota. Ehkä tämä huomio liittyy siihen, että olen kesän aikana lukenut paljon tiiviiseen tilaan ja mahdollisimman pieneen sivumäärään taitettuja pokkareita, mutta lukiessa lähtivät myös hiljaiset kiitokset teoksen taittajalle, jonka sivun asettelua on erittäin sujuva lukea. Se on yleensä huomaamatonta työtä, jonka onnistumista harvoin havaitsee, koska sen on usein tällaisissa perinteiseen muotoon kirjoitetuissa ja pelkkään tekstiin perustuvissa teoksissa tarkoituskin olla taustavoima, joka mahdollistaa mahdollisimman helpon lukemisen. Kuten William Stoner opettajan työssään suhteessa ohjattaviin opinnäytteisiinsä.

Williams, John (2015) Stoner. (Stoner, 1965) Suom. Rekiaro, Ilkka. Helsinki: Bazar.

fb

Miltä näyttäisi, jos maailmanhistoria julkaistaisiin lähes reaaliajassa facebookissa? Siitä kertoo kevyeksi kesälukemisekseni päätynyt Wylie Overstreetin Maailmanhistoria päivitettynä facebookiin. Tosin maailmanhistoria on tässä kirjassa, kuten monessa muussakin, lähinnä länsimaiden historiaa keskittyen Euroopan ja Yhdysvaltojen tilanteeseen. Etelä-Amerikassa käydään löytöretkillä ja Aasia on mukana sotakuvauksissa.

Teos on nimensä mukainen: kaikki alkaa siitä, kun Singulariteetti päivittää: "EKA!!1!" (s.3). Solut alkavat vähitellen jakautua ja maapallolle muodostuu elämää. Päivityksiään tekevät niin Aatami ja Eeva kuin Juri Gagarin ja Mark Zuckerbergin. Päivitysten lisäksi kirjassa on hyödynnetty muitakin Facebookin ominaisuuksia, kuten parisuhdepäivitykset, kuvat ja linkkien jakaminen. Aurinko on käyttäjien Maa ja 7 muuta planeettaa kaveri, mistä Pluto ei tykkää (s. 4), ja 13 siirtokuntaa on sinkku vuonna 1776, mihin Ben Franklin kommentoi: "lol" (s. 57).

Suomennoksessa on tuotu mukaan myös paikallisia henkilöitä ja historiaa, esimerkiksi Esko Valtaoja kommentoi käyttäjän Elämä päivityksessä pohtimaa mahdollisuutta elää kuivalla maalla: "Olen melko varma, että se sujuu... ihan hyvin" (s. 7). Mukaan on päässyt myös Elias Lonnrot, joka päivittää vuonna 1830: "Kerään kansanrunoutta ja sen sellaista. Heittäkää kommentteihin tai pistäkää privaa!" (s. 63).

Kirja on tietenkin tehty pilke silmäkulmassa ja kuvaa muun muassa pyramidihuijauksen taustaa, kun Faarao päivittää 1440 eKr.: "Tarjolla mahtava tilaisuus sijoittaa hautaholvihankkeeseen. Osta osuus ajoissa, maksimoi sitten voittosi värväämällä muita! Pistä viestiä, niin kerron lisää" (s. 19). Mustan huumorin kautta käsitellään suuria ja vaikeitakin asioita, esimerkiksi 28.6.1919 Eurooppa vaihtoi profiilikuvansa (s. 86).

Aikahypyt ovat kirjassa mahdollisia samoin kuin fiktion sekoittuminen maailman menoon, sillä käyttäjä Keskiaika suuttuu, kun Teollinen vallankumous käy kommentoimassa hänen päivitystään ja käskee tämän olla hiljaa, sillä Teollinen vallankumous ei ole vielä ajankohtainen (s. 35). Fiktiosta on mukana lähinnä kirjallisuus ja omalla kultakaudellaan elokuvat. Niinpä esimerkiksi Dante Alighieri päivittää 2.6.1313 "Yhh, tämä on täysi helvetti" (s. 42), Romeo Montague päivittää vuonna 1594 "Olen aika fiiliksissä illasta. Oman kullan kainaloon! Pus pus" (s. 49) ja Hudson Hawk sekä Dan Brown tykkäävät käyttäjän Leonardo da Vinci kuvapäivityksistä, joissa on "Jotain uusia luonnoksia" (s. 45). Da Vinci myös paljastaa Mona Lisan hymy salaisuuden, kun malli itse kysyy, miksi näyttää maalauksessa erityiseltä: 1500-luvun hammaslääkärit, hani " (s. 48). Teos yltää lopulta nykyhistoriaan saakka ja 4.4.1980 1980-luku ilmoittaa olevansa parisuhteessa käyttäjän Huono maku kanssa, mistä pillifarkut, Takatukka ja Syntikat tykkäävät (s. 129), ja 4.9.1998 Google lisäsi Verkkohaut kiinnostuksensa kohteisiin (s. 137).

Pienillä tekstipätkillä on käyty fiktiivisten keskustelujen kautta läpi, mitä maapallolla on tapahtunut aina 2000-luvulle saakka – tätä on blogissakin vaikea kuvata, vaan sitä täytyi ilmentää lähinnä esimerkein, jotka avautuvat parhaiten, kun näkee kirjasta niiden taiton. Teos on nopeaa ja kepeää kesälukemista, jota voisi käyttää erityisesti nuorten innostamiseen, jos Facebook on heistä vielä yhtä ihQ kuin tyttöjen mielestä Beatles vuoden 1960 päivityksessä (s. 116). Ainakin kirja toimisi keskustelun avauksena: miksi Marie Antoinette shoppailee ja vastaa kansan leivän pyyntiin kertomalla karppaavansa ja suosittelemalla kansalle leivoksia (s. 58).

Overstreet, Wylie (2013) Maailmanhistoria päivitettynä facebookiin. (The History of the World according to Facebook, 2011.) Suom. Väänänen, Panu. Jyväskylä: Atena Kustannus Oy.

Kääk! Ankkojen siivellä

Vuosittainen Tampere kuplii -tapahtuma on jälleen käynnissä, joten sen kunniaksi lyhykäinen Ankka-postaus. Disneyn Ankkojen maailmanhistoria -sarja jakaa maailmanhistorian perinteiseen kuuteen lohkoon: Esihistoria ja varhaiset korkeakulttuurit, Antiikin aika, Keskiaika, Renessanssista suuriin vallankumouksiin, Löytöretket ja Uusi maailma sekä Nykyaika. Jokaisessa näistä kirjoista käydään sarjakuvan avulla menneessä ajassa – osin myös tarinan maailmassa niin, ettei kaikkia tarinoita voi pitää historiallisesti paikkansa pitävinä. Tämä kuitenkin kerrotaan selkeästi nuorellekin lukijalle kirjojen aloituksissa, "Historiaa ankan siivellä"-johdannoissa, joissa kotimaiset historiantutkijat kertovat käsiteltävän aikakauden keskeisimmät tapahtumat ja taustatiedot. Ankkamaisimmin tässä tehtävässä onnistuu 1. osan "Afrikasta Atlantikseen"-tekstissään Vesa-Pekka Herva. Teossarjan ansioksi onkin luettava paikallisuus, sillä nämä johdattelevat tekstit eivät ole käännettyjä, vaan suoraan kotimaisten asiantuntijoiden kynistä. Tai kuten asiaankuuluvasti tulisi ilmaista: räpylöistä. 

Mennyt aika pyritään tuomaan hyvin eläväksi ja sitä väritetään tarinoissa fiktiolla lapsilukijoiden iloksi. Kerrontaan tuodaan mukaan myös nykyaikaa, muun muassa tasa-arvoajattelun kautta, kun Iines sonnustautuu keskiajalla haarniskaan ja toteuttaa unelmansa ritarin ammatista. Kuvitus ja dialogi eivät aina yllä Ankka-tuotannon parhaimmiston tasolle, mutta historian melko ansiokas kahlaaminen läpi näinkin tiiviissä muodossa antanee tämän anteeksi. Kuten vanhastaan länsimainen historiankirjoitus, pohjaa ankkahistoriakin lähinnä länsimaalaisiin taruihin ja historiaan. Esimerkiksi Kiinan historiaan viitataan vain ohimennen johdantoluvuissa, joissa kerrotaan Euroopan "kehittyneen" idän jättejä hitaammin. 

Menneessä käydään teoksissa monin eri tavoin. Sinne matkataan aikakoneella ja joskus sinne päädytään arkeologisen luennon tai kaivauksien johdattelemana sekä toisinaan Indiana Hopon villien tutkimusten ja päätelmien kautta. Erityisesti keskiajan ja uuden ajan taitteessa on osuvaa matkata myös loitsun avulla. Jo ensimmäisessä osassa käydään läpi suuri määrä merkittäviä tapahtumia: nähdään alkuräjähdys – ja itseasiassa jopa hetki ennen tätä – elämänmuotojen kehittyminen, tulen ja pyörän keksiminen, "Hammarupin" lakien kirjaaminen, todennetaan Atlantiksen myyttinen kohtalo, käydään "Hopopotamiassa" (Mesopotamiassa) tutustumassa ziggurateihin ja tietenkin Niilin leipeillä pyramideihin ja faaraoihin. Tuttuja viitteitä on myös keskiajalla, jolloin purjehditaan viikinkien kanssa, tavataan Dante ja taistellaan Attilaa vastaan. Uuden ajan alussa sen sijaan tavataan William Shakespeare, Galileo Galilei, Nikolaus Kopernikus ja selvitetään Mona Lisan hymyn mysteeri. Lukijat pääsevät tutustumaan myös kirjapainon syntyyn, käyvät Aurinkokuninkaan hovissa ja Pohjois-Amerikassa sekä kohtaavat valistuksen tuulet. Löytöretkien aikoihin etsitään Intiaa, mutta pääsytään aivan muualle, tutustutaan inkoihin ja mohikaaneihin, seikkaillaan villissä lännessä ja käydään Maylflowerin kannella. Sarjan Nykyaika-osassa nähdään puolestaan paljon uusia keksintöjä, jotka johtavat muun muassa tutulta kuulostavan lentäjän, Punaisen ankan, luo, sekä tuttuja kohteita, kuten Eiffel, ja lounastetaanpa Mikin kanssa myös rakennustelineillä New Yorkin yllä. Roopen rahasäiliössä aletaan käyttää tietokonetta ja käydään Indiana Hopon innoittamana avaruudessa. Lopulta käydään myös musiikin maailmassa, kun "Ulvojat" alkavat rokata.

Varhaisten korkeakulttuurien aikakaudelle sijoitettu Aku Assurin torni on puolestaan ankkakirjoittajien mielikuvituksen tulosta, vaikka muistuttaakin ulkoisesti tuttuja rakennelmia. Antiikin aikana myytit, ankkamainen fiktio ja historia menevät iloisesti sekaisin, kun tarinoissa kuullaan muunmuassa Troijan kohtalosta, maailman seitsemästä ihmeestä, roomalaisten tieprojektista sekä kohdataan Minotaurus, Troijan Helena ja Odysseus. Keskiajalla Mikki kohtaa Robin Hoodin ja Aku päätyy seikkailuun, joka muistuttaa hyvin paljon Raivoisaa Rolandia, ja uudella ajalla Aku joutuu Cyrano De Bergeracin maailmaan. Löytöretkillä seilataan puolestaan Rosvo-Roopen laivassa. Nämä viitteet taruihin ja teksteihin ovatkin ankkamatkojen mielenkiintoista materiaalia, ja jos ajatellaan teoksien olevan suunnattu lapsiyleisöllekin, synnyttävät ne varmasti myös keskusteluja kirjan äärellä ja uudelaisen tavan oppia menneisyydestä.

Mukana ovat tuttujen ankkalinnalaisten esi-isät ja kaukaiset tuttavat, joiden piirteet ovat sangen tuttuja: Roope edustaa ahneutta ja saituutta ollessaan aina vain huolissaan kylvyistään, tapahtuivat ne sitten kolikoissa, kullassa tai simpukoissa. Akun huonoa tuuria ja kommelluksia tietää myös odottaa siinä missä Pellen keksintöjäkin. Hannu Hanhen onni ei muutu, elää hahmo millä aikakaudella ja nimivariaatiolla tahansa. Hansu laiskottelee, ja Mikki seikkailee.

Hauskasti toteutetut historiakirjat ovat siis ankkamaisen vauhdikkaita ja ennen kaikkea viihdyttävät lukijaa samalla, kun innostavat lapsia hakeutumaan jatkossakin menneiden aikojen äärelle.

Ahonen, Kirsi; Kastari, Anna; Lehtonen, Lilli; Perälä, Riku; Rusokallio, Elina; Viitanen, Ville & Äärilä, Mika (2013, toim.) Ankkojen maailmanhistoria 1. Esihistoria ja varhaiset korkeakulttuurit. Sanoma Magazines Finland Oy. Suom. Norrman, Elina; Tupala, Kaisu; Vesterinen, Mikko & Aku Ankan taskukirjan toimitus. 3. p.

Lehtonen, Lilli; Kastari, Anna; Perälä, Riku; Valli, Kati; Viitanen, Ville & Äärilä, Mika (2011, toim.) Ankkojen maailmanhistoria 2. Antiikin aika. Sanoma Magazines Finland Oy. Suom. Ahonen, Kirsi; Keynäs, Ville; Kivimäki, Arto; Partanen, Anu; Pääkkönen, Saara; Tupala, Kaisu & Aku Ankan taskukirjan toimitus. 2. p.

Kastari, Anna; Perälä, Riku; Rusokallio, Elina & Viitanen Ville (2010, toim.) Ankkojen maailmanhistoria 3. Keskiaika. Sanoma Magazines Finland Oy. Suom. Ahonen Kirsi; Keynäs, Ville; Partanen, Anu, Pääkkönen, Saara & Aku Ankan taskukirjan toimitus. 2. p.

Hurme, Jenni; Kastari, Anna; Perälä, Riku & Viitanen, Ville (2011, toim.) Ankkojen maailmanhistoria 4. Renessanssista suuriin vallankumouksiin. Sanoma Magazines Finland Oy. Suom. Ahonen, Kirsi; Keynäs, Ville, Partanen, Anu & Aku Ankan taskukirjan toimitus.

Kastari, Anna; Rusokallio, Elina; Perälä, Riku & Viitanen Ville (2012, toim.) Ankkojen maailmanhistoria 5. Löytöretket ja Uusi maailma. Sanoma Magazines Finland Oy. Suom. Keynäs, Ville; Partanen, Anu; Partanen, Riku & Aku Ankan taskukirjan toimitus. 2. p.

Hurme, Jenni; Kastari, Anna; Perälä, Riku; Viitanen, Ville & Äärilä, Mika (2012, toim.) Ankkojen maailmanhistoria 6. Nykyaika. Sanoma Magazines Finland Oy. Suom. Ahonen, Kirsi; Keynäs, Ville; Partanen, Anu; Partanen, Riku; Pääkkönen, Saara & Aku Ankan taskukirjan toimitus.